Sue:n kehut

X
Sue

DESERTPLANET.COM - Asteroid Hopper (omakustanne)

9

Kun tämän päivän nappulat tulevat aikuisiän kynnykselle muistelevatko he kaiholla Sony Playstationia ja sen pelejä? Ylistävätkö he edesmenneen pelikoneen ylivertaisia ääniominaisuuksia ja säveltävätkö he musiikkia sen pelien inspiroimina? Tuskin. Ikimuistoisen Commodore 64:n jälkeen ei yksikään kone ehkä Amigaa lukuunottamatta ole yhdistänyt pienten pelaavien poikien massoja samalla tavalla. Kysypä keneltä tahansa yli parikymppiseltä mieheltä miten hän on lapsuutensa viettänyt ja hän alkaa haikailla rakkaan C-64:nsä perään. Kuin tilauksesta saapuu siis Desertplanet.Comin esikoislevy jonka inspiraatio on haettu nimenomaan ikivanhoista video- ja tietokonepeleistä. Rovaniemeläisen Jalla Jallan riveissä aiemmin vaikuttanut Jukka Tarkiainen on raapinut kasaan kaksitoista kappaletta musiikkia kuvitteellisiin peleihin. Soundipolitiikka on kuin suoraan monotelevision kuulokeliitännästä äänitettyä SID-äänipiiriä, mutta kappaleet ovat ennenkuulemattomia originaalisävellyksiä. Kultaisella 80 -luvulla Tarkiaisella olisi ollut töitä pelimusiikin säveltäjänä, mutta nyt hänen musiikkinsa tuskin yltää yhtä monien korvaparien kuultavaksi. Desertplanet.Com on pölhöstä nimestään ja kamalista kansista huolimatta ehdottomasti omistamisen arvoinen levy. Se paitsi herättää silmäkulmat kostuttavan nostalgian tunteen, myös kummasti tanssittaa.

ttuomine

Julkaistu Sue:n luvalla (3/2001)
X


Don´t leave the Mouse